sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Synnytyskertomus



Polikäynnillä 36+3, lääkäri mittaili, kyseli ja totesi että huomenna olisi edessä raskauden purku! :D Olin aika hämmästynyt. Odotin että ehkä viikon tai kahden päästä vasta. Toisaalta olin jo ihan valmis luopumaan vatsasta ja kauheista turvotúksista.
Kummallekin saatiin painoarvioksi 2,8kg.

Rv 36+4 klo 8:00
Äitipolille. Sain siinä heti ensimmäisenä peräruiskeen. Sitten valmistelua ja tippa käteen. Käyrää, käyrän jälkeen. Parin tunnin päästä alkoi jo piirtyä supistuksia käyrälle ja tuntuivatkin jo hieman epämukavilta.
12:00 auki edelleen noin 4 senttiä, ei yhtään laskeutunut tilanne.
Tippaa nostetaan maksimiin pikkuhiljaa. Supistuksia piirtyy tasaiseen tahtiin 3-4min välein ja kipeitä ovat. Kätilöiden vuoron vaihto.
Tilanne uuden kätilön mukaan sama edelleen. Ei edistystä.
15:00 Tippa lopetetaan 6h jälkeen.
Käyrälle piirtyy pari hassua supistusta mutta kipu loppui melkein samantien kun tippakin.
Sitten odotellaan lääkäriä. Vihdoin lääkäri tulee viiden maissa.
Osastolle odottelemaan. Sain käsityksen että voi hyvinkin mennä jopa viikolle 38, että tämä oli vain kuntotestiä. Vauvat voivat hyvin.


Viimeinen kuva mahasta. 36+4

Sain sitten osastolla ihanan yhden hengen huoneen.
Käyrää otettiin vielä kerran illalla ja vauvat voivat käyrän mukaan hyvin. Ei supistuksia.
Itkua tihrustaen käyn nukkumaan, ajatellen että joudun huomenna kotia. :(

En saa yllättäen kunnolla nukuttua. Hereillä jo heti kuuden jälkeen. Ja sitten vaan odottaa lääkäriä joka päättää mitä sitten tapahtuu. Näin jo käytävältä että on sama lääkäri vuorossa joka päätti käynnistyksestä. :) Lääkäri tulee kahdeksan maissa.
Pariksi tunniksi tippaan sitten puhkaistaan kalvot!!! Wuhuu. :)

Saleissa ruuhkaa, odottelen jo kärsimättömänä milloin pääseen saliin. Kätilöillä kiirettä.
Taas aluksi käyrällä kiikkustuolissa tunnin verran. Käyrät hyviä.
Tippa laitetaan vihdoin. Kello taisi olla jotain 9:30-10. Kerkesin juuri käydä vessassa kun lääkäri tulee ja sanoo että nyt puhkaistaan kalvot. Kello oli noin 11. Iskä ei ollut vielä kerennyt tulla paikalle.
Vettä tulee todella paljon. Lääkärikin sai omansa. Vesi nätin vaaleanpunaisen väristä.
Vettä vaan tulee ja A laskeutuu samalla hyvin alaspäin, saadaan pinni päähän ja sykkeet näkyvät hyvin. Tippaa ei nosteta vielä kun juuri puhkaistu kalvot.



11:42

Supistuksissa alkaa olla jo tehoa ja sattuu ihan kipeästi. Kyselen jo mahdollista puudutusta. Kohdunsuun tilanne tässä vaiheessa noin 5 senttiä auki.
Kätilö ehdottaa Aqua-rakkuloita. Olin kuullut miten niiden laittaminen tekee kipeää, mutta kipeän supistuksen tullessa sanon että laitetaan vaan. Supistukset sattuvat todella kovasti selässä. Vähän ennen yhtä sain 4 aqua rakkulaa selkään. Laittaminen sattui aivan kamalasti. Kirveli ja pisteli. Ei sitä onneksi pitkään kestänyt mutta sattui!! Yllätykseni olikin hurja kun rakkulat oikeasti auttoivat. Sain vielä kuuman geelipussin selkään ja sekin auttoi. Siinä sitten taas vaan odoteltiin, olisi tehnyt mieli liikkua sängystä pois mutta loppujen lopuksi makasin siinä loppuun asti..

Supistukset sattuu ja alan taas kysellä puudutusta. Spinaalista oli alun perin puhetta. Kello oli sit varmaan jo jotain lähemmäs kaksi kun katottiin kohdunsuuntilanne ja kappas 8 senttiä auki, ihan vähän reunaa jäljellä. Kätilöille tuli tässä vaiheessa vähän kiire laittaa kaikki tarvittavat laitteet ja tavarat valmiiksi. Lääkäri tuli laittamaan ultraa. Jossain vaiheessa katetroitiin kun oli "unohtunut" tuo pissillä käyminen.

B:n sykkeet alkoivat hieman laskea ja sain siihen lisää happea. Sykkeet korjaantuivat suht nopeasti.

Kiirettä piti. Ja kuinka yllättäen taas vuoron vaihto!! Ei voi olla totta, oon melkein auki ja kätilöt lähtee. Soitat sit vaan heti kelloa jos alka yhtään ponnistuttaa. Uskomatonta. Sama kävi esikoisen kohdalla. Kello oli siis jotain kahden jälkeen. Tästä ei sitten enää pitkään mennyt kun tajusin etten tuu enää saamaan minkäännäköistä puudutusta kun paikat vartissa ihan valmiit. Supistuksia tuli minuutin välein ja sattuivat aivan kamalasti. Soitin kätilöä kun koskee niin kovasti, kyselee vaan että ponnistuttaako. Olin kyljelläni, sain kääntyä selälleen ja sit seuraavalla supistuksella alan ponnistaa. Neiti tulee hyvin nopeasti.


Neiti A Syntyi 14:32
Mitat 2586g/47cm pipo 33,5cm
Kinainen vauva. :)

Voi hyvänen aika mikä helpotus. Sai pisteitä 9-9-9. Kaikki vauvalla hyvin. En saanut vauvaa rinnalle kun alettiin samantien ultraamaan ja etsimään miten päin B kääntyy. Hyvät sykkeet löytyvät samantien. Tippaa lisätään. Heti kun tuntuu supistus saan ponnistaa. Pelottaa.
Seuraava supistus tulee ja ponnistan kovasti. Luulin että nyt tuli jo mutta se oli vasta pylly, vielä vähän ja plumps pääkin tulee perässä.
Neiti B syntyy kalvot ehjänä vesipussissa siis. Lääkäri sanoikin että huntu päässä. On kuulemma todella harvinaista ainakin täällä että niin syntyy.

B syntyi 14:47 2984g/48cm pipo 34cm sai pisteitä 8-9-9.

Löytyi kuva Aamustakin.
Erittäin kinainen myöskin.

Istukka syntyy siitä hetken päästä. Siitäkin löytyy kuva, kun halusin nähdä minkälainen mötikkä se onkaan. Painoa oli kertynyt istukallekin 1,4kg.

Se oli siinä.
Never again!!
Vihdoin ohi.



Samana päivänä syntyi 6 muuta tyttöä meidän neitien lisäksi. Yllättäen oli kätilöillä hieman kiire.
Lisäilen lisää tietoja kun/jos niitä saan. Esim. ponnistusvaiheen kestosta ei ole mitään tarkkaa havaintoa mut veikkaan et minuutti pari maksimissaan oli.

1 kommentti:

Mia kirjoitti...

Hurjasti onnea pienistä tyttösistä! :)